torstai 27. joulukuuta 2012

Jouluisia tunnelmia

 
 
Joulu on juhlittu tältä vuodelta ja laitan vielä muutaman tunnelmakuvan. Oikeastaan taidan jo korjata jouluisimmat koristeetkin pois, ainakin kaiken punaisen.


Piparitaloa en ole koskaan yrittänyt väsätä ja tänäkin vuonna se löytyi valmiina takuuvarmasta paikasta eli Paraisten tunnelmallisilta joulumarkkinoilta. Sinne pitää päästä joka vuosi. Talo on myös valaistu pienellä LED-tuikulla, vaikka sitä ei kuvasta huomaakaan.


Joulupukki oli kiltti ja toi sen yhden toivomani lahjan eli kameran jalan, sellaisen oikein hyvän tukevan. Nyt on kamera viritettynä siinä kaiken aikaa ja on kiva ottaa hämäräkuviakin. Tosin nämä kuvat on otettu jo aattona päivällä.


Perinteiset kynttilät ovat kaikkein kauneimpia, mutta meikäläiselle ne eivät oikein sovi, koska en muista niitä vahtia. Siis nämäkin paloivat vain kuvaamisen ajan.

 
Näitä en sitten enää muistanutkaan sammuttaa ja ne paloivat ihan loppuun. Onneksi oli kynttilänjalat metallia.


Tontut hypähtävät laatikkoon odottamaan ensi joulua, mikä on varmasti erilainen kuin aiemmat, koska se vietetään uudessa kodissa. Suunnittelin jo, että joulusauna pitää lämmittää vanhassa rantasaunassa ja paljon tunnelmavalaistusta. Ensin se kylläkin täytyy rakentaa lähes kokonaan uudelleen, mutta vanha henki pitää säilyttää.

 
 Joulun kukka tänä vuonna oli valkoinen hyasintti ja niitä oli ja on vieläkin monta. Jotenkin tuntuu, että ne tuoksuvat vähemmän kuin ennen, mikä on ihan hyvä asia näin allergisen kannalta.
 
Nyt on muutama päivä lomaa ja yritän saada arkisia hommia hoidetuksi.
Taloprojekti on edennyt aikataulussa. Perustukset ovat valmiit ja nyt vaan odotellaan seiniä, jotka saapuvat 14. pvä tammikuuta. Sitten heti katto päälle ja sisätilojen rakennus voi alkaa.
 
Mukavia välipäiviä!!
 
t. Siirisofia

maanantai 24. joulukuuta 2012

Aattoaamuna



Joululaulut soi ja kynttilät lepattavat. Kohta kupillinen aamukahvia ja sitten viimeisiä jouluaskareita.
 
Nyt saa joulu tulla.

torstai 6. joulukuuta 2012

Joulukuun kuudes

 
 
 
 


lauantai 24. marraskuuta 2012

Jotain jouluista


Joulufiilistä ei ole oikein vielä löytynyt, mistä johtuneekaan. Ehkä on jo hiukan lähtöfiilistä tästä kodista, vaikka emme vielä ole mihinkään muuttamassa. Jouluvalot voisi laittaa ulos, niin saisimme hiukan valoa tähän harmauteen.
Tuntuu, että remppaa on joka paikassa, kotona, töissä, rakennusprojektissa ja jopa kotikadulla. Kun asumme päättyvän tien päässä, niin vain yhtä reittiä pääsee liikenteeseen ja se on jo pari viikkoa ollut remontissa. Isot työkoneet täyttävät kapean tien ja välillä se on kaivettu kokonaan poikki. Välillä hanasta on tullut hiekansekaista vettä ja välillä ei mitään. Haasteellista on ollut sekä tekijöille, että asukkaille, mutta voiton puolella ollaan, luullakseni. Täytyy myös nostaa hattua kaupungin rakennusosaston pojille, jotka yhtenäkin päivänä olivat töissä aamu kahdeksasta puoleen yöhön saakka, jotta saivat taas veden kytkettyä asukkaille.



Hugon kanssa käytiin metsässä ja samalla "kuusivarkaissa". Yksi kaikkein pienin pääsi pöydälle. Lasikuvut ovat vanhoista muovisista kupukelloista ja aluseksi olen laittanut vanhat Arabian lautaset.


 Lähikuvaa vielä pikkulintusista sammalvuoteissaan.


 
 
Tänään ihana pikkuinen Sofia oli päivällä hoidossa muutaman tunnin ja huomenaamulla uudestaan. Sofia on oppinut ryömimään ja Hugon tennispallot kiinnostivat kovasti. Pallohullu Hugo tietysti silmä tarkkana vahti pallojaan, mutta antoi kuitenkin Sofian niitä pitää.
 
Aika menee niin hurjaa vauhtia, että en perässä pysy. Tasan kuukausi jouluun ja siitä ajasta pitäisi yrittää nauttia.
 
Mukavaa viikonloppua!!
 
 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kaikkea kivaa

 

Ensimmäiset hyasintit on istutettu. Nämä pikkuiset löytyivät kukkakaupasta, kun olin ostamassa isänpäiväkukkia. Ihan oli pakko ostaa, että sain kukat uuteen ruukkuuni.



No, eihän se ruukku tietenkään uusi ole vaan vanha Kupittaan Saven aikanaan valmistama saviruukku aluslautasineen. Ihan juuri kuin luotu hyasinteille. 


 
En kyllä tiedä, mihin tätä mikroskooppia tarvitsen, mutta se lähti mukaan huutokaupasta kolmella eurolla. Mukana on puinen laatikko ja muitakin tykötarpeita. Testailin jo sitä ja hyvin toimii ja valokin palaa.
 

 
Samasta paikasta on tämä mausteikko. Oli muuten mausteetkin mukana, suolat ja pippurit, mutta ne sentään heitin pois. Tämä tulee taatusti käyttöön ja tarpeeseen ja vaikuttaa ihan toimivaltakin.
 


Meille on viime aikoina lennähtänyt useampiakin tipusia ja nämä ovat ihan söpöimmästä päästä vanhan korurasian kannessa.


 Toivottavasti saan valon vielä näihin vanhoihin patterilamppuihin, jotka ovat entistä armeijatavaraa, luulisin. Lamput on tallella ja noista vivuista kanteen saa kolmea eri väriä. Vielä pitää selvittää, millainen patteri sopisi sisään. Vaikka seinälle voisi ripustaa.


Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä esittelen uuden vanhan teollisuuslamppuni, sekin huutokaupasta ja viidellä eurolla. Onneksi kukaan muu ei ymmärtänyt, että tämä on ihan kuuminta hottia sisustusrintamalla. Vielä mietin, maalaisinko kuvun mustaksi tai valkoiseksi, mutta toistaiseksi en tee  mitään. Paikka sitten löytyy uudesta kodista.

Vaikka jotain uutta (siis vanhaa) olen ostanut, niin enemmän kuitenkin yritän päästä eroon tavaroista, joita on vuosien varrella nurkkiin kertynyt. Sain jonotuksen jälkeen uuden kirppispaikan joulukuulle ja monta kassillista on tavaraa odottamassa kiertoon menoa.

Tänään oli kaunis lämmin aurinkoinen päivä, näitä lisää!!
 
t. Siirisofia
 

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Raksailua


Rakennusprojekti on alkanut ja talon pohja jo näkyy. Seuraavaksi muurataan nuo harkot. Ei niin kovinkaan kaunis näkymä, -vielä-, mutta täytyy käyttää mielikuvitusta. Ja kyllä sitä saa käyttääkin, kun nyt jo pitäisi tietää, mihin sijoittaa kaikki kalusteet parisänkyä myöten. Pitäisi nimittäin kohtapuoliin palauttaa tehtaalle sähkösuunnitelma, missä on jokainen sähköpistokkeen ja lampun paikka.

 
Vettä on satanut ihan kiitettävästi, mutta tänään sentään aurinko hiukan pilkahti. Edessä oleva montusta saisi kivan uima-altaan. On muuten pitänyt olla tarkkana, ettei Hugo sinne pulahda. Taustalla näkyvä vanha sauna on ihan veden rajassa. Sekin täytyy osittain rakentaa uudelleen, koska toinen puoli on pahasti vajonnut. Haluan kuitenkin, että se säilytetään samanlaisena vanhana.


Maisemat ovat niin erilaisia kuin kesällä, kun lehdet olivat puissa ja näkyvyys joka suuntaan ihan toisenlainen. Meillä on molemmin puolin kesämökkinaapurit, mutta muita kesämökkiläisiä ihan lähellä ei ole. Vakinaista asutusta kuitenkin löytyy lähiseudulta. Lähiseudun asukkaat ovat olleet kovin kiinnostuneita projektistamme ihan positiivisessa mielessä ja muutenkin vastaanotto on ollut hyvin myönteistä.


Monenlaista tavaraa pitää myös piilottaa maan alle. Meillähän ei ole kunnallistekniikkaa, koska olemme haja-asutusalueella, joten täytyy tehdä kaikki omat systeemit. Kun talo tulee merenrannalle, niin vaatimukset ovat hyvin tiukat. Ensin kunnasta esitettiin, että kaikki vedet,siis myös harmaat vedet, pitäisi säilöä umpitankkiin. No se olisi kyllä ollut aika haastavaa. Tankkiauto olisi ollut jokaviikkoinen vierailija ja kalliiksi olisi tullut. No onneksi sentään saimme neuvoteltua harmaat vedet suodatusjärjestelmän kautta poisto-ojaan, joskin senkin pitää olla 100 metriä rannasta eli putkea piisaa. Lisäksi porataan sekä maalämpö että porakaivo ja niistä putket.



Nämä tankit upotetaan ensimmäisessä kuvassa näkyvään kuoppaan. Kaksi tankkia yhteensä 10 kuutiota.

Pari kuva vielä siitä, mitä sitten joskus ensi kesän kynnyksellä pitäisi olla :)


Talo on Kannustalon Rauhala. Malli on muuttovalmismallistosta, mutta sisätyöt kuitenkin tehdään paikan päällä. Tämä puoli on rantaan päin ja erityisesti tykkään tuosta lasikuistista, johon tehdään myös ovet. Talo on yksikerroksinen ja se riittää meille, mutta yläkertavarauskin on, jos joku joskus meidän jälkeemme haluaa rakentaa lisää tilaa.


Tällä puolella on pääsisäänkäynti, jota sitäkin vielä täytyy hieman muuttaa, koska kallio on niin lähellä, että portaat täytyy laittaa kuistin päätyihin. Lisäksi on vielä ihan oma sisäänkäynti nelijalkaisille suoraan kodinhoitohuoneeseen talon päädyssä. Siitä on lyhyt matka kuratassujen pesulle.

Meillä toivotaan mahdollisimman lauhaa keliä mahdollisimman pitkään ja syyn voi arvata ylläolevista kuvista.

        

perjantai 12. lokakuuta 2012

Aarteita matkalta

 
Laitanpa vielä muutaman kuvan ostoksista Friends Forever-matkalta. Siellä ei voinut pitkään jäädä pähkäilemään, ostanko vai enkö, koska aikaa oli rajallisesti ja paluuta ei ollut enää samaan paikkaan. Pari lamppua olisi voinut tulla mukaan, mutta toisaalta ne löytyvät ehkä Suomestakin. 
 
 
Valkoisten vanhojen posliinien kokoelma lisääntyi muutamalla.

 
Ihanan ryytynyt peili. Meillähän näitä ei montaa vielä olekaan.
 

 
Ja entäs tämä sitten. Aivan upea löytö. Valmistaja on ruotsalainen Regnaholm ja näitä samanlaisia muuten myytiin Bukowskin huutokaupassa.
 

 
Tämän pienehkön kellon ideana on taustassa olevat magneetit, joten luultavasti se päätyy jääkaapin oveen. Kellojakin meiltä löytyy, mutta koska ne ovat vanhoja ja vedettäviä, niitä ei voi pitää käynnissä. Hermo ei kestä sitä raksutusta.



Pikkuinen söötti eväskori oli niin hurmaava, että se oli pakko ostaa eikä monta euroa maksanut. Omenat eivät tulleet mukana, ne olen saanut työkaverilta.
 


 Vanhoja leivosvuokia ja nuppi, joka vielä löytää paikkansa ehkä jonkun puuarkun kannessa.


 Betoniset esineet kiinnostavat ja niitä voisi yrittää tehdä itsekin, ehkä ensi kesänä, mutta nyt ostin valmiin tarjottimen. Painoi ihan mukavasti laukussa, huh!!

 
 Tuliaisiakin piti ostaa.

 
 Tietty vähän herkkujakin.
 
 
Ja sitten!!!
 
BINGO

 
Paluumatkalla bussissa alkoi olla aika nuutunutta ja hiljaista porukkaa, joten pirteät matkanjohtajamme virkistivät meitä järjestämällä bingon. Enpä ole ennen bingonnut, mutta heti kävi tuuri ja voitin  Friends Forever avainnauhan ja kännykkäpussukan.


Seuraava matka järjestetään loppukeväällä Tanskaan ja täytyy todeta, että kuume alkaa nousta kiivaasti!
 Pakko päästä mukaan :)


Mukavaa viikonloppua!

 
 

perjantai 5. lokakuuta 2012

Friends Forever


Viikko sitten perjantaina starttasi 45 ihanaa ladya Friends Forever-sisustusmatkalle Ruotsiin, mukana myös minä ja ystäväni. Meitä oli monen ikäisiä, nuorin taisi olla 13vee, ja ympäri Suomea ja kaikilla yhteisenä harrastuksena sisustus. Kaikki kuvat on otettu kännykällä, joten laadussa ei ole hurraamista. Yritin kuitenkin  kuvata muistiin jotain inspiraatioita omaan sisustukseen.


Ensimmäisenä kohteena Ruotsissa oli Two Shabby Chics ja kassa kilisi aika mukavasti, kun aarteet vaihtoivat omistajaa.
 
 
Edelleen Tukholman kupeessa seuraavana kohteena oli Zandvoort.  Täällä piti vain aika nopeasti pistäytyä, mutta kaikki ei mennytkään kuten Strömsössä. Bussimme seisoi pihalla ja siihen se jäikin, kun yllättäen jäähdytin hajosi. Joo, onneksi kuitenkin hajosi pihalla eikä esim.moottoritiellä (tämä on positiivista ajattelua :D). Kävi jo mielessä, että tästä tulikin päivä Tukholmassa, mutta neuvokkaat matkanjohtajamme Virpi ja Terhi myyjien avustuksella saivat meille toisen bussin ja kuljettajan tilalle ja matka jatkui. Onneksi aikataulu oli niin väljä, että parin tunnin viivytys ei mitään haitannut. 
Ja huom!! Tuohon tiiliseinään ihastuin, kuten myös tiilistä tehtyihin pikkuhyllyihin. Pannaan muistiin!!
 
 
Bussia siis tarvittiin, koska seuraavaan kohde, Artur&Gerda, oli Gävlessä ja matkaa 180km. Meitä oli jo odoteltu ja saimme kovasti lämpimän vastaanoton sekä isäntäväeltä että kolmelta koirulilta. Myynnissä oli ihania vanhoja tavaroita ja varmaan lähes jokainen löysi jotain ja moni vähän enemmänkin.
 
Ruokailuhetki on koittanut ja kyllä ruoka maistuikin, kun oli jo pitkä päivä takana.
 
 
Pääsimme myös tutustumaan omistajien kauniiseen kotiin ja ihan vapaasti sai kuvaillakin upeasti sisustettuja huoneita. 
 
 
 
Tässäpä tämä yksi koiruli, joka tuntui kovasti pitävän rapsutuksista. Koirat eivät olleet moksiskaan, vaikka yhtäkkiä talo oli täynnä edestakaisin säntäileviä naisia.
 
Yksi veteli sikeitä sohvan selkänojalla. 
 


 

 
Viimeisenä kohteena oli Biskopsgården. Täältä löytyi sekä uutta että vanhaa ja vanha taas kiinnosti enemmän.
 
 
Kivana yksityiskohtana myymälässä on vanha ovi, josta on tehty tilanjakaja. Laitetaan muistiin! 
 
 
Tämä kuva on vielä huoneen toiselta puolelta. 
 
 
Kiitos että pääsimme myös tutustumaan kauppiaan kotiin, joka oli samassa pihapiirissä. Niin kaunista, niin kaunista. Tämän pöydän ympärillä viihdyimme kahvia juoden ja herkkuleivonnaisia syöden. 
 
Mukavia ostoksia myös tuli tehtyä, mutta taidan tehdä niistä ihan uuden postauksen. Hah, sain kyllä kotoa tekstarin: Älä osta mitään turhaa! Juu, en tietenkään, kaikki oli tuikitarpeellista :D
 
Sateiset syksyterveiset!
 
 
 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Voihan harmautta!



Aluksi piristyskuva sateisena ja kovin harmaana sunnuntaina. Kuva on viikon takaa, kun pikku muru oli meillä hoidossa. Tässä on juuri herätty päikkäreiltä eikä mikään maallinen huoli paina, paitsi hetken kuluttua, kun hän huomaakin, että on hurja nälkä :D. Sofia on niin ihana ja reipas tyttö.


Ja sitten pakollinen koirakuva, missä Hugolla on tärkeä tehtävä vahtia vaunuja, missä Sofia nukkuu.

 
 Vähän muuten näkyy kuvassa klaffilipastoa, jonka tuunasin yllätys,yllätys valkoiseksi ja laitoin uudet posliininupit, kun vanhoista osa puuttui. Ostin sen huutokaupasta jo ainakin pari vuotta sitten ja se on majaillut autotallissa. Ja ettei autotalli liian tyhjäksi tulisi ja ettei vaan autot sinne mahtuisi, niin haettiin tänään sinne uusi klaffilipasto odottelemaan vuoroaan. Sen löysin viime viikolla kirpparin loppuhuutokaupasta hyvin kohtuulliseen hintaan. Sieltä myös lähti mukaan pieni klaffipöytä ja suutarinvalaisin, joista ei nyt tähän hätään ole kuvaa, mutta varmaan myöhemmin.


Meillä kotona sekasorto vaan yltyy, kun yritän miettiä, miten pääsisi kaikesta turhasta tavarasta eroon. Olisi niin kiva viedä uuteen kotiin vain ne tarpeelliset ja vähemmän tarpeellisetkin kivat tavarat. Kirpparilla lähti taas parin kuukauden aikana n.320 tavaraa kiertoon eikä vaan tunnu missään. Olisin sitä jatkanutkin, mutta kun kirppari lopetti tänään kokonaan toimintansa, niin pitäisi löytyä uusi paikka, mikä ei olisi kovin kaukana kotoa. Myyminen taitaa olla suosittua, kun yhdestä paikasta kyselin, niin on viiden viikon jono. Tori.fi:lläkin lähti muutama huonekalu ja huutonettiin voisi taas jotain naputella.


 
Rakennuslupaa odotellaan tulevaksi ehkä jo ensi viikon aikana ja huomenna paukkuu todella kovaa, kun kalliota joudutaan räjäyttämään talon tieltä. Kuitenkin lopputuloksena talo voidaan rakentaa kokonaan kalliolle eikä tarvita paalutuksia. Syksyn aikana olisi tarkoitus tehdä talon pohjatyöt ja sitten varsinainen talopaketti saapuu tammikuussa. Kevät menee rakentamiseen ja parhaimmassa tapauksessa jo toukokuussa olisi muuttovalmista. Hui, niin pitkälle en kyllä pysty vielä ajattelemaan.
 
Syksyiset halit kaikille!
 
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...